CASE
Geomatikk Finland Oy
Helsinki
”Aikataulu oli tosi tiukka ja eri osapuolten kalentereiden synkronisointi muistutti jo rakettitiedettä”
Sami Kuosmanen
Ajoneuvo- ja laitevastaava
Geomatikk Finland Oy
Mitä me Geomatikkilla teemme? Yhteiskunnan toiminnan kannalta on tärkeää, että kaivu-urakoitsijat tiedustelevat meiltä maanalaisten kaapeleiden sijaintia ennen maanrakennustöiden aloittamista. Me Geomatikkilla käsittelemme vuosittain useita kymmeniä tuhansia tällaisia tiedusteluja.
Geomatikk Finland Oy on osa kansainvälistä Geomatikk Groupia, joka on kaapelinnäytön markkinajohtaja Suomen lisäksi Norjassa ja Ruotsissa. Meitä on yhteensä jo yli 800. Liikevaihtomme vuodelta 2021 oli 97 miljoonaa euroa. Suomessa Geomatikk Group palvelee kaivajia Verkkoselvitys- ja Kaivulupa-palveluissa. Toimeksiantajiamme ovat mm. Telia, Caruna, Loiste, Kaisanet, MPY, Elenia, Lounea, Valoo ja Valokuitunen sekä Eltel Networks ja Voimatel. Löydät meidät osoitteesta www.geomatikk.com.
Meillä oli puoli vuotta aikaa löytää uudet tilat ja muuttaa
Geomatikk oli toiminut pitkään Pitäjänmäen Takkatiellä, mutta jouduimme maaliskuun lopulla vuonna 2022 uuden tilanteen eteen kiinteistön omistajan ilmoittaessa rakennuksessa alkavasta peruskorjausremontista. Käytännössä tämä tarkoitti, että meidän tulisi etsiä puolessa vuodessa tarpeitamme vastaavat uudet tilat, kertoo Sami Kuosmanen Geomatikkilta.
Sain yrityksen johdolta toimeksiannon kartoittaa pk-seudulta sopivia tiloja, jotka täyttäisivät tiloille asettamamme vaatimukset. ”Toivelistalle” oli merkitty mm. saavutettavuus eri liikennevälineillä, palveluiden läheisyys, autopaikat. Samoihin tiloihin kanssamme oli muuttamassa myös verkkotietojärjestelmiä tarjoava sisaryhtiömme Keypro Oy, joten sijainti teknologiayritysten läheisyydessä katsottiin tärkeäksi.
Lähdin etsimään raameihin sopivia kohteita netistä ja aikani etsittyä törmäsin kiinnostavaan kohteeseen, jonka vuokraamisesta vastasi ScanRealin Jan Nyberg. Tämä kohde ei vastannut toiveisiin, mutta Jan lupasi etsiä paremmin meille sopivia tiloja. Ei mennyt kauankaan, kun Janilla oli tarjota meillä parikymmentä eri kohdetta Keilaniemestä Käpylään. Oman haasteensa toi yritys löytää johtoryhmän kalentereissa vapaata aikaa kiinteistöihin tutustumiseen, samoin kuin kesäkuukaudet, jolloin sekä oman yrityksen väki, että kiinteistöjen hallinnoijat viettivät kesälomiaan.
Sopivat tilat löytyivät Ruoholahdesta
Syyskuussa lukuisiin kohteisiin tutustuminen lopulta palkittiin. Löysimme kaikki tärkeimmät kriteerit täyttävät tilat – 375 m² avokonttorin Länsiväylän varrelta Technopolis 3:sta Helsingin Ruoholahdesta. Valintaa helpotti myös tieto, että Technopolis käyttää Ruoholahden kampuksella 100 % uusiutuvaa sähköä ja kaikilla kampuksen rakennuksilla on LEED-sertifikaatti osoituksena ympäristösuorituskyvystä. Lisäksi Technopolikseen on vain 10 minuutin matka keskustasta, ja erinomaiset metro- ja bussiyhteydet.
Tilat olivat sinänsä muuttovalmiit, mutta haasteena oli, että tilat vapautuivat käyttöömme vasta tammikuussa 2023, mutta onneksi Technopolis pystyi järjestämään meille väistötilat syyskuun ja tammikuun väliseksi ajaksi. Jan Nybergin tekemää arvokasta työtä tilojen löytämiseksi ei voi kuin ihailla. Aikataulu sopivien tilojen löytämiseksi puolessa vuodessa oli tosi tiukka ja eri osapuolten kalentereiden yhteen sovittaminen vaati Janilta lehmän hermoja ja muistutti lähinnä jo rakettitiedettä, kertaa Sami Kuosmanen viime vuoden tapahtumia.
CASE Geomatikk Finland, Helsinki
HAASTE
Löytää puolen vuoden kuluessa uudet toimitilat pääkaupunkiseudulta
RATKAISU
Muuttovalmis avokonttori yhdessä tasossa Helsingin Ruoholahdessa. Technopolis Ruoholahti 1, Hiilikatu 3.
TILAN KOKO JA TILATYYPPI
Toimisto n. 375 m² + varasto 28 m²